Krääkät kansantanssiryhmä

Ensimmäisiä tanhuaskelikkoja osa ryhmäläisistä on tapaillut 3-vuotiaana Hunsan Mirvan johdolla. Tällä hetkellä tanssijat ovat iältään 18 -19 -vuotiaita. Ryhmäläiset ovat Nousiaisten lisäksi kotoisin ympäristökunnista.

Vuosien saatossa on ryhmän koko ja kokoonpano muuttunut. Tällä hetkellä mukana on 3 poikaa ja 4 tyttöä. Ohjaajana on Mervi Lahtonen ja pelimannina Perttu Lammi. Esityksissä nähdään usein myös Elina Mäki-Laurila.

Krääkät tanssivat perinteisiä suomalaisia kansantansseja, joihin on lisätty hivenen omaa näköä ja maustetta. Myös uudempia koreografioita on harjoiteltu ja muutama ihan oma tanssi väsätty. Ryhmän nykyinen koko on laittanut Krääkät ja ohjaajan soveltamaan mm. perinteisiä neliötansseja kolmelle parille sopivaksi. Esityksiin väriä antaa ryhmässä tanssiva Ilmari Hunsa, joka tanssimisen lisäksi taitaa kaksirivisen (ja vähempirivisten) soiton.

Ryhmä on aktiivisesti mukana seuran omissa talkoissa, mm. Äitien- ja Isänpäivälounailla. Ryhmä on osallistunut kotimaassa järjestettyihin tapahtumiin, katselmuksiin sekä Folklandialle. Ulkomaanmatkojakin on tehty, mm. Ruotsissa, Bulgariassa ja Saksassa on käyty yhdessä muiden TKY:n ryhmien kanssa. Vuoden 2008 kesällä matkattiin Minnesotaan, FinnFestille Duluthiin, yhdessä Aikamoisten ja Farmin kanssa.

Lisätiedot:
Mervi Lahtonen, puh. 040 559 3525